TERVETULOA KEIJULAMMEN SIVUILLE!
Keijulampi on 14. elokuuta 2004 virallisesti ovensa avannut virtuaalitalli. Toimintamme painottuu paljolti jalostukseen, kasvatamme kisa- ja jalostuskäyttöön pääasiassa suomenhevosia ja suomalaisia puoliverisiä, jotka tunnistat nimiliitteestä Keijulammen tai KL. Lisätietoa kasvateista löytyy toiminta-sivulta.
Sijainniltaan Keijulampi on ihanteellinen. Talli on saanut saa nimensä sen läheisyydessä koivikkoisen metsän sadunomaisesti laineilevasta lammesta, jota kutsutaan Keijulammeksi. Tilaa ympäröivät laajat pellot ja metsät, sekä vierellä kimmaltelee hiekkapohjainen järvi. Keijulammella on käytössä myös kaksi aidattua hiekkakenttää pyöröaitauksineen, sekä suuri maneesi. Vuonna 2006 Keijulammen tallirakennus laajentui 30:een karsinaan, joista viisi on varattu yksityisille asukkaille, ja loput tallin omassa omistuksessa oleville hevosille. Lisäksi myös pihattopaikkoja on kaksin kappalein. Keijulammessa voi siis kerralla asua kymmenittäin hevosia, kesäisin vuokraamme myös laidunpaikkoja.
Tutustu toki rauhassa itse Keijulampeen sekä sen hevosiin, palautetta toimintaan tai sivuihin liittyen voit jättää vieraskirjaan, hoidathan tärkeämmät asiat suoraan sähköpostitse.
Syysterveisin,
Keijulammen hevoset & Orli (VRL-0322, WTR).
» Yhteistyötallinamme Hämypuro.
» Ystävyystallinamme Cliffany.
Päivitetty viimeksi: 14. marraskuuta 2008.
Sivuja päivitetään satunnaisesti loppuvuoden ajan.
|
|