Luonnekuvaus
Yleisesti Andy on rauhaa rakastava, leppoisa ja sosiaalinen ori, jolta intoa löytyy kyllä tarpeen tullen. Alussa, kun Andy saapui tallille, meillä oli sen kanssa kovat valtataistelut, mutta myöhemmin herra pysyi jo rauhallisena kenen tahansa käsissä. Tammat ovat kylläkin asia erikseen. Niiden lähellä askel korenee ja Andy hörisee komeasti neideille. Muuten ori toimii tilanteessa kuin tilanteessa mallikkaasti eikä kyseenalaista ihmisen kanssa enää oikeastaan mitään.
Hoitaessa Andy tahtoo tutkia kaikki, taskuista harjapakkiin. Ori on tallin paras makupalan metsästäjä, se löytää ne vaikka vetoketjullisesta taskusta. Karsinassa kannattaakin Andy sitoa kiinni kunnolla, ellei halua jatkuvaa hoitotoimenpiteiden häiritsemistä. Kiinni ollessaan se sitten rauhoittuu ja hoitaja itse pääsee harjaamaan sitä rauhassa. Andy nauttiikin harjaamisesta, alahuuli lörpöttää alhaalla ja ori hörisee hiljaa rentoutumisen merkkinä. Mahan alta ja kainaloista Andy hieman kutiaa, joten se voi nostella jalkojaan, tai vetää korvat luimuun. Potkimaan tai puremaan tästä orista ei kuitenkaan ole, joten nekin paikat voi harjata kunhan vähän pitää Andyä silmällä. Ainakaan tähän asti mitään vakavaa ei ole sattunut. Pään Andy antaa harjata suosiolla, samoin selvittää harjan ja hännän. Kavioihin saa koskea vain henkilö, jonka Andy tuntee, muutoin jalka heiluu sivulla, takana, ja vaikka missä. Tutun henkilön kanssa jalka kuin jalka pysyy paikoillaan eikä se kokeile kokenutta henkilöä ollenkaan. Muuten Andy on todella mukava kaveri hoidettaessa.
Satuloidessa Andyn ilme muuttuu myrtsiksi ja selkä painuu alas. Satulan tuominen sen lähelle on sille merkki, että kohta lähdetään liikenteeseen. Parhaiten satulointi onnistuu karsinassa, jossa Andy pysyy silloin paikoillaan hievahtamatta. Kun satula on oikeassa kohdassa, seuraa tuskallinen vyön kiristys. Jos tämä poni on tallin paras makupalan metsästäjä, se pätee myös pullistelemiseen. Ensimmäisiin reikiinkin on vaikea saada vyötä kiinni, saati sitten kiristää se. Lopullisen selästäkiristyksen voimin vyö kuitenkin saadaan tarpeeksi kireälle.
Suitsiessa Andy on jo helpompi tapaus, vaikka joskus saa kuolaimet tunkea sen suuhun vaikka väkisin. Joskus ei ole muuta keinoa kun voidella ne hunajalle, joka ihmeellisesti saa Andynkin suun apposen auki. Kylmät kuolaimet ovat tämänkin ponin kanssa kuin painajaista, joten pakkaspäivinä kannattaa kuolaimet käyttää kuumassa vedessä tai lämmitää niitä ensin käsissä ennen kuin tarjoaa niitä Andylle. Loppujen lopuksi kuolaimet on kyllä saatu aina tämänkin veijarin suuhun. Kun niskahihnan saa korvien taakse, Andy antaakin suitsia itsensä loppuun saakka, ja pysyy yleensä paikoillaan ongelmitta.
Taluttaessa Andy kulkee nätisti vierellä kokemattomankin taluttajan kanssa, ellei lähellä ole tammoja. Niiden seurassa askel nousee ja Andy voi koreilla riuhtomalla päätänsä. Suitset ovat tämän ponin kanssa IN, pelkkä riimu päässä Andy voi olla hankalampi. Kisatilanteessa se voi hermostua pyörimään taluttajan ympäri, mutta siinä vaiheessa narun päässä pitääkin heilua jo kokeneempi henkilö. Mutta jos Kapu päättää lähteä, sitä ei pidättele mikään, ei edes monen taluttajan voima.
Selkään noustessa Andy pysyy ihanteellisesti paikoillaan, joten toista kiinnipitäjää tarvitaan harvoin. Toisaalta riippuu paljon kuka ja missä selkään kavutaan. Kotopuolella selkään nousu meneekin paremmin, mitä vieraissa paikoissa. Tältä herralta löytyy myös kärsivällisyyttä odottaa, että vyö on kiristetty ja jalustinhihnat oikean mittaiset, ennen kuin se lähtee kulkemaan eteenpäin. Tosin, jos kauan joutuu odottamaan, kyllä tämänkin hermot ovat koetuksella.
Askel-lajit Andyllä ovat todella mukavat, joskin laukka on todella matkaavoittavaa. Käynti on pieniaskelista, tahdikasta ja mukavaistuttavaa. Ravi on jo enemmän haastavaa, joskin ihan kivanoloista ja ponimaista. Andy hallitsee raviaskelten pidentämiset ja lyhentämiset todella hienosti, temponlisäykset onnistuvat mallikkaasti niin kotona kun kisoissa. Laukka onkin jo edellämainittuna todella matkaavoittavaa. Askel on pitkä ja takaperä nousee ilmaan tarmokkaasti, koska herra laskee paljon takaosalleen saaden laukan suureksi ja voimakkaaksi. Kun oppii istumaan Andyn laukassa, haluaisi varmasti laukata koko ajan. Tosin aluksihan voi tuntua siltä, kuin alla olisi jotain muuta kuin hevonen.
Kentällä Andy on yllättävän rauhallinen ja tepastelee suoraan sanottuna laiskasti eteenpäin. Joskus tämän ponin kanssa tarvitsee jopa raippaa, vaikka sitä ei sitten tarvitsekkaan käyttää, riittää kunhan se on mukana. Kulmissa Andy oikoo ellei selässä istu tarkkaa ratsastajaa, ja kesäisin reunoilla kasvavat heinätupot ovat välistä vastustamattoman houkuttelevia. Taitavan ratsastajan kanssa Andykin kyllä kulkee eteenpäin ja kuuntelee tarkoin apuja. Säikky se ei kentällä todellaankaan ole, ei ole tullut tilannetta, jolloin ori olisi esittänyt sivuaskeleita tai pukkilaukkaa.
Maneesissa Andy toimii yhtä kylmäpäisesti kuin kentällä. Sana säikky ei kuulu sitä kuvaaviin adjektiiveihin. On ilo ratsastaa Andyllä maneesissa huonojen sääolosuhteiden takia. Pienet paukauksetkaan tai muut äänet eivät saa jalkoja alle, mutta jos pahvipäinen avaruusolio tulee hyppimään turvan eteen, ei tämänkään ponin turvallisuus ole taattu.
Kouluratsastuksessa Andy toimii erinomaisesti liikkuen muodossa ja kuunnelleen selässäolijaa ihanteellisesti. Tältä orilta onnistuu niin peruutus, pohkeenväistö kuin laukanvaihdotkin. Lahjoja löytyy, on silmänilo katsella kun herra melkeinpä tanssii hiekan päällä. Taitavan ratsastajan kanssa Andystä voisi vielä kehittyä vaikka mitä, mutta iloa siitä riittää myöskin opetteleville ratsastajille. Andy on selvästi perinyt suvun puolelta kouluratsastuslahjoja, sieltä löytyy monia koulutaitureita. Jokaisen koulupainotteisen ratsastajan tulisi kerran elämässään kokeilla Andyllä ratsastusta, olipa siitä sitten mitä mieltä tahansa.
Esteillä Andy yrittää aina parhaansa, ja osa hypyistä onkin erittäin kaunista katseltavaa. Tällä herralla on paljon annettavaa jokaiselle esteratsastajalle, vaikka nuorena herraa onkin arvosteltu "puskasukuiseksi tusinahyppääjäksi". Ei pidä paikkaansa, ainakaan viimeisten kokemusten perusteella. Andy on oiva opettaja niin ensikertalaisille hyppääjille kuin pitkälle ehtineille. Sen hyppytyyli ja ponnistusvoima on melkeinpä täydellistä, liiallinen kiihdytteleminen onkin sitten jo toinen juttu.
Maastossa Andy on todellinen unelmahevonen. Tämän orin kanssa ei tarvitse henkihieverissä roikkua ohjissa peläten, milloin se lähtee käsistä, vaan herran kanssa saa ratsastaa pitkin ohjin nauttien vain ratsastuksesta. Syksyisin onkin ihanaa tehdä pitkiä aamulenkkejä ruskaisessa maisemassa Andyn kanssa, koska tätä luotettavampaa maastoilukaveria saa hakea. Poni ei pelkää mainittavaksi oikeastaan mitään, ja menee paikasta kuin paikasta, olipa kyseessä ojan ylitys tai traktorin ohitus. Loistohevonen, jonka päästä löytyy ihan jotain muuta kuin sahanpurua.
Uittaessa tämä ori ottaa kirjaimellisesti kaiken irti. Pienet tyrskyt tai viileä ilma eivät intoa heikennä, päinvastoin. Andy nauttii veden viiloittavasta tunteesta etenkin kuumina kesäpäivänä ja jaksaisi kuopia sitä vaikka ikuisuuden. Joskus vedestä on kuitenkin tultava ylös, mutta Andy menee sinne aina uudelleen yhtä mielellään. Itse uiminen on myös uittajalle nautinto, koska Andy ei lähde uimaan syvälle, yleensä sillä yltää aina jalat pohjaan jos tarvitsee. Fiksu poni, jonka uittamista voi kutsua ainutlaatuiseksi kokemukseksi.
Pesupaikalla Andy tietää, että turha stressaaminen vain pahentaa tilannetta, ja ottaa rennosti. Jos tarjolla on heiniä, se viettää aikansa syöden niitä, ja sillä aikaa sen jalat saa rauhassa letkutettua tai tarpeen tulle pestyä koko hevosen. Andylle ei tulisi mieleenkään alkaa riuhtoa pesupaikalla itseänsä vapaaksi, sen verran fiksu, ja laiska se on.
Tarhassa ja laitumella Andy on pomo, ja piste siihen . Jos joku uskaltaa tulla uhmailemaan sille, se saa pojalta köniin kaksinkertaisesti. Andy tarhataankin yksin juuri näistä syistä, mutta orilaitumella se ottaa kaiken irti, tietäen kuitenkin rajansa. Vaan kyllä se on omin silmin nähtävä, kun joka kesä orilaitumelle pojat päästettäessä kaikki juoksevat aitausta hullun lailla ympäri meidän ukko kärjessä. Siinä sen vasta tajuaa, miten onnekas on, kun omistaa tällaisen ponin. Tarhassa Andy sitten käyttäytyykin rauhallisemmin ja viettää aikaansa kuluttaen heinävarastoansa. Aidoista se ei varmasti ole koskaan tulossa läpi, vaikka voikin kulkea niiden reunaa pitkin hermostuneena ja pomppia sekä loikkia vaikka millä tavalla.
Ruoka-aikana Andy tietää milloin on sen vuoro saada omat kauransa ja jakajan tullessa sen ovelle se ensiksi hörisee tervetuloaan ja siirtyy sitten takanurkkaan odottamaan, että pöperöt on astiassa ja siirtyy sitten ruokailemaan hyvien tapojen vastaisesti. Kauroja heitellään sinne sun tänne ja märällä turvalla, johon on tarttunut puolet sen ruuista, sotketaan sitten seiniä. Niitäkään syömässä ei muistu mitään tapoja mieleen, heinät levitellään aluksi ympäri karsinaa ja sitten sieltä sun täältä suupaloja.
Lastaaminen käy Andyn kanssa leikiten. Sisään, ulos, eikä mitään ongelmia. Lastaus-sillalla se kävelee kuin ei mitään, vaikka joskus unohtaakin, että edessä on lopuksi rautatanko ja meinaa kävellä sen läpi. Höntti mikä höntti. Matkan Andy viettää syöden heiniä jos vain mahdollista, tai tutkien erittäin kiinnostavia trailerin seiniä, joskus nuollenkin niitä. Aina matkan päätteeksi ponin puoli on melkein yhtä siisti kuin alussa, voisipa samaa sanoa karsinasta.
Kisapaikalla Andy ottaa iisisti ja hirnuu vain pari kertaa ympärilleen. Pää tosin pysyy korkeuksissa ja sieltä se seuraileekin lähiympäristön tapahtumia. Loppujen lopuksi Andy kyllästyy siihen ja alkaa keskittyä siihen, mitä sille tehdään. Kun on satulat ja muut päällä, lähdetään verryttelykentälle näyttämään vähän muille, miten sitä oikeasti hypitään esteitä tai mennään pää kaarella koulua. Charmia ei tältä siinäkään vaiheessa puutu, vaikka selässä oleva olisi itse täyttä velliä. Tällöin Andyltä sitä vasta rautaiset hermot löytyvät.
Kisaradalla Andy pääsee vauhtiin ja pomppii esteiden yli hirmuista vauhtia. Niin tai jos on koulukisoista kyse, kuljetaan aina niin nätisti rata läpi. Vaikka epäonnistumisia olisi matkassa ollut, pitää kyllä todeta, että kyllä tältä sitä hyvää onneakin myös löytyy, kun katselee kisakalenteria. Andyn kanssa on todellinen ilo kisata, koska sitä rautaisempaa kisakaveria on vaikea löytää.
Näyttelyissä Andy on kuin kotonaan, ja kävelee niin nätisti ympäri kehää, tuloksena lukuisia sertejä ja VIR MVA Ch-arvonimet. Tasajaloin seistään ja näytetään oikein komialta. Sitähän Andy on, ei sitä sen tarvitse esittää, se kun tulee niin luonnostaan.
Lyhyesti Andy on sellainen hevonen, joita kaikilla ei ole, ja ne joilla on, ovat oikeita onnenpekkoja kuten minäkin. Upea poniori, sen tietää moni.
Kisakalenteri
|
Päivämäärä |
Paikka |
Luokka |
Sijoitus |
|
01.09.2003 |
Virtuaalitalli Horisontti |
NJ: Connemara - orit |
1/8, BIS3, LKV1, MVA-SERT, JS |
|
03.10.2003 |
Nekkilä |
NJ: Connemara - orit |
sijoitusta ei tiedossa, irtoSERT, JS |
|
10.10.2003 |
Angelniemi Ryttare |
NJ: Connemara - orit |
5/10, LKV5, KUMA, JS |
|
28.10.2003 |
Ponipellon Yksityistalli |
NJ: Connemara - orit |
2/12, LKV2, irtoSERT, JS |
|
20.11.2003 |
Kaipiaisen Ratsastuskoulu |
ERJ: RE 60-80 cm |
3/15 |
|
22.11.2003 |
El' Catoile |
ERJ: RE 70-80 cm |
5/20 |
|
26.11.2003 |
Yksityistalli Tuulimäki |
ERJ: RE 70-80 cm |
3/30 |
|
02.12.2003 |
Kaipiaisen Ratsastuskoulu |
NJ: Connemara - orit |
1/10, LKV1, BIS1, MVA-SERT, JS |
|
13.12.2003 |
El' Catoile |
KRJ: Vaativa B |
7/20 |
|
24.12.2003 |
Uninen Kuu |
ERJ: RE 70-80 cm |
24/29 |
|
25.12.2003 |
Cutter |
ERJ: RE 70-80 cm |
6/25 |
|
22.01.2004 |
Sleysu |
KRJ: Vaativa B |
1/25 |
|
26.01.2004 |
Simbelmyne |
ERJ: RE 50-70 cm |
9/30 |
|
22.01.2004 |
Berkhoutt |
KRJ: Vaativa B |
1/25 |
|
02.02.2004 |
Hopeakuusen |
VVJ: noviisien poniparivaljakko |
4/4 |
|
16.02.2004 |
Siittola Langehoft |
ERJ: RE 50-60 cm |
6/20 |
|
01.03.2004 |
Allu Express |
ERJ: RE 60 cm |
12/20 |
|
13.03.2004 |
Angelniemi Ryttare |
ERJ: RE 60 cm |
1/25 |
|
22.03.2004 |
Whisper Stud |
ERJ: RE 70-80 cm |
17/20 |
|
28.03.2004 |
Yksityistalli Iirish |
ERJ: RE 70-80 cm |
5/25 |
|
02.02.2005 |
Hopeakuusen |
VVJ: noviisien poniparivaljakko |
4/4 |
|
05.02.2005 |
Shiran Talli |
Helppo B |
4/17 |
|
08.02.2005 |
KK Vadelma |
VVJ: avoin poniparivaljakko |
3/19 |
|
10.02.2005 |
Shiran Talli |
RE 80-90 cm |
6/18 |
|
10.02.2005 |
Bervallens |
VVJ: avoin poniparivaljakko |
6/14 |
|
12.02.2005 |
Bervallens |
VVJ/VVJ-cup: helppo ponivaljakko |
8/35 |
|
15.02.2005 |
Aamurusko |
VVJ: avoin ponivaljakko |
17/20 |
|
20.02.2005 |
RT Menninkäinen |
VVJ: avoin ponivaljakko |
1/22 |
|
25.02.2005 |
Shiran Talli |
VVJ: avoin ponivaljakko |
14/22 |
|
29.04.2005 |
KK Merlin |
Noviisi ponivaljakko |
1/14 |
|
30.04.2005 |
KK Merlin |
Matkaratsastus: 10 km |
6/7 |
|
01.05.2005 |
Duveteux |
RE 100-110 cm |
4/20 |
|
01.05.2005 |
KK Merlin |
RE 50-60 cm |
18/19 |
|
01.05.2005 |
KK Merlin |
RE 70 cm |
20/28 |
|
01.05.2005 |
KK Merlin |
RE 110 cm |
16/26 |
|
01.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
RE 60-70 cm |
16/18 |
|
01.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
RE 80-90 cm |
6/17 |
|
02.05.2005 |
KK Merlin |
Helppo C |
12/24 |
|
02.05.2005 |
KK Merlin |
K.N. Special |
11/27 |
|
03.05.2005 |
KK Arcana |
Helppo C |
7/40 |
|
03.05.2005 |
KK Merlin |
RE 50-60 cm |
8/24 |
|
03.05.2005 |
KK Merlin |
RE 70 cm |
13/30 |
|
05.05.2005 |
KK Arcana |
RE 40-50 cm |
14/30 |
|
05.05.2005 |
KK Arcana |
RE 50-70 cm |
22/42 |
|
05.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
K.N. Special |
6/14 |
|
05.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
Helppo B |
10/28 |
|
06.05.2005 |
KK Merlin |
Helppo C |
2/30 |
|
06.05.2005 |
KK Merlin |
K.N. Special |
15/30 |
|
06.05.2005 |
KK Merlin |
Helppo B |
12/30 |
|
06.05.2005 |
Carmién |
Helppo B |
26/30 |
|
06.05.2005 |
Carmién |
K.N. Special |
18/20 |
|
06.05.2005 |
Carmién |
Helppo A |
2/30 |
|
09.05.2005 |
KK Arcana |
RE 40-50 cm |
25/32 |
|
09.05.2005 |
KK Arcana |
RE 50-70 cm |
27/40 |
|
09.05.2005 |
Aittasuon Yksityistalli |
ERJ: RE 80-90 cm |
5/19 |
|
10.05.2005 |
KK Merlin |
RE 50-60 cm |
5/27 |
|
10.05.2005 |
KK Merlin |
RE 70 cm |
16/30 |
|
10.05.2005 |
KK Merlin |
RE 90-100 cm |
10/30 |
|
11.05.2005 |
KK Arcana |
He B, RE 70 cm, ME 60 cm |
33/37 |
|
11.05.2005 |
KK Arcana |
He A, RE 80 cm, ME 70 cm |
31/40 |
|
12.05.2005 |
KK Merlin |
K.N. Special |
27/30 |
|
12.05.2005 |
KK Merlin |
Helppo B |
3/30 |
|
12.05.2005 |
KK Merlin |
Helppo A |
27/30 |
|
13.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
He C, RE 80 cm, ME 80 cm |
10/11 |
|
20.05.2005 |
Fakran Talli |
RE 50-60 cm |
13/30 |
|
20.05.2005 |
Fakran Talli |
RE 70-80 cm |
7/30 |
|
20.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
RE 60-70 cm |
2/30 |
|
20.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
RE 80-90 cm |
28/30 |
|
20.05.2005 |
YT Micanor |
ERJ: RE 80-90 cm |
23/25 |
|
21.05.2005 |
KK Arcana |
He C, RE 60 cm, ME 50 cm |
7/35 |
|
21.05.2005 |
KK Arcana |
He B, RE 70 cm, ME 60 cm |
36/40 |
|
22.05.2005 |
RT Dumle |
RE 40-50 cm |
9/14 |
|
22.05.2005 |
RT Dumle |
RE 60-70 cm |
9/14 |
|
22.05.2005 |
RT Dumle |
RE 80-90 cm |
5/22 |
|
22.05.2005 |
RT Dumle |
RE 100-110 cm |
11/17 |
|
24.05.2005 |
KK Arcana |
RE 50-70 cm |
7/44 |
|
24.05.2005 |
KK Arcana |
RE 90-100 cm |
42/46 |
|
28.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
Helppo B |
17/30 |
|
28.05.2005 |
Stuteri Skeppare |
Helppo A |
12/30 |
|
29.05.2005 |
KK Arcana |
RE 100-110 cm |
28/34 |
|
30.05.2005 |
Yellow Honey Stable |
Helppo B |
14/20 |
|
30.05.2005 |
Yellow Honey Stable |
Helppo A |
1/20 |
|
30.05.2005 |
Wynona Ranch |
ERJ: RE 40-50 cm |
17/40 |
|
30.05.2005 |
Wynona Ranch |
ERJ: RE 60-70 cm |
9/40 |
|
31.05.2005 |
Cendarlen Virtuaalitalli |
KRJ: Kür He B |
22/30 |
|
31.05.2005 |
Cendarlen Virtuaalitalli |
KRJ: Kür He A |
17/30 |
|
31.05.2005 |
Huvikumpula |
KRJ: Helppo B |
19/31 |
|
31.05.2005 |
Katin ja Marin talli |
KRJ: Helppo B |
30/41 |
|
01.06.2005 |
Roadside |
KRJ: Helppo B |
20/30 |
|
01.06.2005 |
Roadside |
KRJ: Helppo A |
1/30 |
|
04.06.2005 |
Suokkitila Salen |
ERJ: RE 40-50 cm |
36/39 |
|
04.06.2005 |
Suokkitila Salen |
ERJ: RE 60-70 cm |
37/50 |
|
10.06.2005 |
Pohjanmeren RK |
KRJ: Helppo A |
23/30 |
|
12.06.2005 |
Nerian |
Helppo B |
42/50 |
|
26.06.2005 |
KK Vauhdikas |
KRJ: Helppo B |
27/40 |
|
30.06.2005 |
Riding Team & Eff |
KRJ: Helppo B |
25/40 |
|
30.06.2005 |
KHR |
KRJ: Helppo A |
10/33 |
|
10.08.2005 |
KHR |
KERJ: He B, RE 80 cm, ME 80 cm |
12/16 |
|
11.08.2005 |
KHR |
KRJ: Helppo B |
11/51 |
12.08.2005 |
KHR |
ERJ: RE 70 cm |
12/20 |
|
03.09.2005 |
KHR |
KRJ: Helppo A |
9/28 |
|
14.02.2006 |
Raadelman Tila |
MS: poniorit- ja ruunat |
pun. |
|
18.03.2006 |
KHR |
ERJ: RE 60-80cm |
27/30 |
|
18.03.2006 |
KHR |
ERJ: RE 90cm |
17/30 |
|
07.10.2006 |
KHR |
ERJ: RE 50-70cm |
28/30 |
|
12.11.2006 |
KHR |
KERJ: He A x RE 105cm x ME 100cm |
7/18 |
|
01.02.2007 |
KHR |
RE 50-60cm |
11/11 |
|
01.02.2007 |
KHR |
RE 70-80cm |
4/8 |
Jälkeläiset
Tekijänoikeus
Ulkoasu: ©
Heini H.
Tekstit: ©
Orli
Kuvat: ©
Kati K,
Katri P &
Eveliina H.